Kun aloitin hääkuvaukset vuonna 2014, halusin tehdä asiat eri tavalla kuin muut. Halusin tarjota jotain muuta kuin kliseisiä kuvia laitureilla, heinäpelloilla tai kaarevilla silloilla. Jos kuvasin lauantaina, käytin aina perjantain kuvauspaikkojen etsintään eli lokaatioiden etsintään - scouttaamiseen.
Se kannatti. Sen lisäksi, että olen kuvannut näyttelijöiden, julkkisten ja muiden valokuvaajien häitä, olen viettänyt lukemattomia päiviä Helsingissä etsien parhaita kuvauspaikkoja. Lisäksi Helsingissä kuvaamiani kuvia on valittu maailman isoimpien kuvauskilpailujen voittajiksi.
Nyt vuonna 2024 olen kuitenkin siinä tilanteessa, että haluan jakaa tietoni muille. Vaikka kuvaan suurimmaksi osaksi nykyään ympäri Eurooppaa, osa kuvauksistani on kuitenkin Helsingissä, joten tämä lista tulee päivittymään tasaisin väliajoin.
Ja ai niin, kaikkien tämän sivun kuvien sijainnit löytyvät Helsingin parhaat kuvauspaikat -oppaastani.
Kaikki allaolevat kuvauspaikat tulevat saataville Google-maps tiedostona, jonka voit lisätä omaan puhelimeesi ja navigoida sen avulla helposti kuvauspaikalle.
Nimesi
Sähköpostisi
LIITY MUKAAN
Kun liityt listalle, saat ensimmäisenä tiedon kun Helsingin parhaat kuvaupaikat ovat saatavilla. Samalla saat vinkkejä kuvaukseen liittyviin asioihin.
Saat lisäksi mun häävinkit, jotka oon lähettänyt kaikille mun pareille vuodesta 2016 lähtien. Lisäksi saat uutta tietoa mun julkaisemista tuotteista ja palveluista.
I will get back to you within 48 hours. If you don't hear from me, get in touch via email or hit me up on Instagram.
Talk soon,
Jaakko
Lue lisää minusta
Moi, mun nimi on Jaakko.
Oon kuvannut häitä ammatikseni yhdeksän vuotta ja valokuvaus on vienyt mut Norjan vuonoilta Sveitsin vuoristoon ja Lontoon pienille kaduille. Mun kuvia on julkaistu maailman isoimmissa julkaisuissa. Vuonna 2023 ja 2019 mun kuvia on valittu maailman isoimman hääkuvauskilpailun, Junbugin Best of the Best-kokoelmaan. Olen ollut myös Lookslikefilm-sivuston Artist of the year vuosina 2015 ja 2019. En olisi koskaan päässyt kokemaan näitä asioita, jos mulla itselläni ei olisi ollut mentoria jolta oppia.
Ennen kun valokuvauksesta tuli mulle ammatti, valmistuin opettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Vaikka en jäänyt opetusalalle, nuo vuodet opettivat uskomattoman paljon motivaatiosta, oppimisesta sekä arvoista ja tein graduni oppimiseen vaikuttavan vuorovaikutuksen merkityksestä.
Asun tällä hetkellä Jyväskylän korkeimmalla paikalla vaimoni Idan ja lapsieni Elsan ja Elielin kanssa, mutta matkustan työn vuoksi säännöllisesti eri puolille Eurooppaa.
Mä oon ihan mielettömän innoissani, että tässä vaiheessa mun kuvausuraa mulla on vihdoin aikaa ohjata ja mentoroida toisia kuvaajia ja yrittäjiä eeenpäin!