Top 12 Kauneimmat Juhlatilat: Jyväskylä
Jyväskylän parhaat hääpaikat valokuvaajan näkökulmasta
Kuka olen ja miten voin auttaa sinua?
Mä ajattelen, että vaikka olet todennäköisesti järjestämässä elämäsi suurimmat juhlat – suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että te kaksi viihdytte ja vietätte merkityksellisen hääpäivän – kun teidän vieraat näkevät, että te viihdytte, myös he nauttivat juhlista entistä enemmän.
Jos etsit vielä kuvaajaa tai mietit, mikä olisi täydellinen hääpaikka juuri teille, ota yhteyttä ja jutellaan.
Ota yhteyttä
Päivitetty 08.07.2024
Keski-Suomen ja Jyväskylän juhlatilat: mitä kannattaa ottaa huomioon?
Heti aluksi on todettava, että alla olevat hääpaikat eivät ole missään järjestyksessä, mutta ne on numeroitu selkeyden vuoksi.
Vaikka valokuvaan nykyään lähinnä pieniä hääkokemuksia, Keski-Suomen ja Jyväskylän parhaat häätilat ovat tulleet tutuksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten ajattelin päivittää aiemmin kirjoittamani blogitekstin uuden vuoden kunniaksi. Näitä hääpaikkoja voin varauksetta suositella - sekä palvelun että visuaalisuuden näkökulmasta.
Häitä suunnitellessa hääpaikka on yksi tärkeimmistä asioista. Harva hääpari tulee ajatelleeksi, että hääpaikan puitteet saattavat mahdollistaa asioita ja kokemuksia, jotka eivät ole mahdollisia joka paikassa.
Juhlatiloja selatessa suosittelenkin tutustumaan niiden ympäristöön: Voiko vihkiminen olla hääpaikan lähistöllä luonnossa tai juhlatilan sisällä? Pystyvätkö vieraat viettämään hääpaikan ulkopuolella aikaa? Mahdollistaako hääpaikka tanssin tai muun ohjelman järjestämisen ulkona? Onko hääpaikka keskellä ihmisvilskettä vai sen verran kaukana Jyväskylän keskustasta, että voitte nauttia illasta rauhallisessa ympäristössä?
Häätilat vaihtelevat myös sisältä. Vaikka yleensä kauneimmat hääpaikat ovat sellaisia, joissa on suuret ja korkeat ikkunat, jotkut tämän listan paikoista yllättävät tunnelmallaan.
1. Upea Kuokkalan kartano, Jyväskylä
Vuonna1998 Kauko Sorjosen säätiö osti ja entisöi rapistuneen kartanon, ja vuonna 2020 se myytiin uudelle yhtiölle, joka avasi sen uudelleen syyskuussa 2021. Nykyään Kuokkalan kartano on suosittu ravintola ja tapahtumapaikka, joka tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän historiallista eleganssia ja modernia toiminnallisuutta. Kartano järjestää erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja ja yksityistilaisuuksia, tarjoten kulttuurielämyksiä, ruokaa ja viiniä historiallisessa miljöössä.
Miksi häät Kuokkalan kartanolla ovat erityiset?
- Kuokkalan kartanon puutarha ja ympäristö on uniikki ja se on aivan omassa kuplassaan Kuokkalassa
- Vihkiminen onnistuu upeassa pihapiirissä ja illalle voi vuokrata saunan sekä paljut
- Palvelu sekä ruoka ovat erinomaisia
Kapasiteetti: Kartanon juhlasaliin mahtuu istumaan 250 henkilöä










2. Ainutlaatuinen Savutuvan apaja, Jyväskylä
Järven rannalla sijaitsevan Savutuvan Apajan luonnonläheinen ympäristö tarjoaa idyllisen miljöön niin yritystapahtumille kuin yksityisjuhlillekin. Päärakennuksen juhlasaliin mahtuu 120 vierasta, ja lisäksi käytössä on useita pienempiä tiloja sekä kesäaikaan suuri ulkoterassi, jossa voi järjestää tilaisuuksia jopa 200 hengelle.
Miksi häät Savutuvan apajalla ovat erityiset?
- Savutuvan Apaja sijaitsee lähellä Jyväskylää, mutta kuitenkin luonnon helmassa
- Savutuvan apajalla on useita paikkoja myös vihkimiselle
- Aito miljöö, joka on säilytetty lähes muuttumattomana
- Luonnon ympäröimä paikka on täynnä upeita potrettilokaatioita
- Upea näköala Päijänteelle, ja erinomainen paikka ulkoaktiviteeteille
- Apajalla on aina erinomainen palvelu sekä ruoka
Kapasiteetti: Kalliosali 120, yhteensä jopa 200.










3. Idyllinen Taulun kartano, Toivakka
Taulun Kartano on n. 30min ajomatkan päässä Jyväskylästä, mutta tarjoaa silti rauhallisen pakopaikan arjesta.
Miksi häät Taulun kartanolla ovat erityiset?
- Taulun kartanolla voit viettää koko hääpäiväsi, koska voit majoittua siellä ennen ja jälkeen häiden
- Puutarhassa onnistuu upea ulkovihkiminen ja illalla juhlia voi jatkaa erikseen vuokrattavalla saunalla
- Pihapiirissä ja lähistöllä on upeita potrettipaikkoja, mm. Hyyppäänvuori, josta kuvia alla
Kapasiteetti: Wäentalon juhlasaliin mahtuu istumaan 150 henkeä, mikä tekee siitä ihanteellisen paikan niin suurille kuin pienemmillekin tilaisuuksille.







Majakoskella on järjestetty hää- ja juhlatilaisuuksia vuodesta 1995 lähtien. Tilan luonnonkaunis sijainti, vehreän keskisuomalaisen luonnon keskellä, tarjoaa rauhallisen ja viehättävän ympäristön juhlille. Juhlatalo Majakoski tarjoaa monipuolisia palveluita, kuten kokous-, juhla- ja saunapalveluita, ja se on suosittu valinta ympäri vuoden järjestettäviin tilaisuuksiin.
Miksi häät Majakoskella ovat erityiset?
- Juhlatalo Majakoski on legendaarinen juhlapaikka, jossa onnistuvat sekä pienet että suuret häät.
- Pihapiiri on monipuolinen erilaisille ohjelmanumeroille sekä hääpotreteille
Kapasiteetti: Juhlatiloina ovat 140 paikkainen riihi ja 160 paikkainen juhlasali.
4. Legendaarinen Juhlatalo Majakoski, Jyväskylä









5. Hurmaava Maatilamatkailu Kumpunen, Petajavesi
Miksi häät Maatilamatkailu Kumpusessa ovat erityiset?
- Kumpunen sijaitsee historiallisella tilalla, joka on toiminut maatilana jo satoja vuosia, ja se tarjoaa autenttisen maalaisidyllin.
- Juhlatiloja on useita, ja ne mahdollistavat erilaisten juhlien järjestämisen maalaismaisemassa. Pääjuhlasaliin mahtuu kesäaikaan 150 henkeä ja talvikaudella 70 henkeä.
- Maatilalla on mahdollisuus myös majoittumiseen ja kesäaikana siellä voi majoittua jopa 50 häävierasta.
- Lähistöllä on upeita kuvauspaikkoja unohtumattomille hääpotretreille, kurkkaa esim. alla olevia kuvia!
- Lisäksi tilalta löytyy savusauna, joka tarjoaa perinteisiä suomalaisia elämyksiä.









6. Laadukas Ravintola Pöllöwaari, Jyväskylän keskusta
Miksi häät Pöllöwaarissa ovat erityiset?
- Tarjolla on erinomainen à la carte -menu, joka on suunniteltu kauden parhaista raaka-aineista, tarjoten vieraille ensiluokkaisen gastronomisen kokemuksen
- Ravintolan moderni ja tyylikäs sisustus sekä ammattitaitoinen henkilökunta varmistavat, että jokainen yksityiskohta on huolella suunniteltu ja toteutettu.
- Jyväskylän keskustan palvelut, Harjun metsä sekä urbaanit kuvauspaikat ovat lähellä
Kapasiteetti: Ravintolassa on istumapaikkoja samassa tilassa 47 henkilölle








7. Valoisa Könkkölän tila, Jyväskylä
Tilan juhlatilat käsittävät useita erikokoisia tiloja, joiden rustiikkinen charmi ja historiallinen miljöö luovat ihanteelliset puitteet esimerkiksi häille ja perhejuhlille. Ulkotiloissa järjestettävät tilaisuudet hyötyvät tilan laajoista nurmikoista ja kauniista puutarha-alueista, jotka tarjoavat luonnonläheisen ympäristön juhlien viettoon.
Miksi häät Könkkölässä ovat erityiset?
- Valoisa juhlatila yllättää näyttävyydellään
- Historiallinen pihapiiri on tunnelmallinen ja täynnä hienoja kuvauspaikkoja
- Könkkölä on lähellä keskustaa, mutta silti aivan omassa rauhassaan
- Juhlakansa voi jatkaa juhlia saunomisen merkeissä
Kapasiteetti: Istuen jopa 120 henkilöä.





8. Hotelli verso, Jyväskylän keskusta
Miksi häät Hotelli Versossa ovat erityiset?
- Hotellin sijainti Jyväskylän ytimessä tekee siitä helposti saavutettavan ja erinomaisen tukikohdan kaupungissa vieraileville
- Modernit ja hyvin varustellut juhla- ja kokoustilat sopivat monenlaisiin tarpeisiin, tarjoten muunneltavia tiloja eri kokoisille seurueille
- Hotellin ravintola tarjoaa paikallisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, joka on saanut kiitosta sekä paikallisilta että matkailijoilta
Kapasiteetti: Hotelli Verso tarjoaa juhlatiloja jopa 100 vieraalle, mikä tekee siitä hyvä paikan intiimeille ja keskisuurille juhlille.



Miksi häät Wanhassa Voimalassa ovat erityiset?
- Voimalan historiallinen ja teollinen arkkitehtuuri tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön tapahtumille, erottuen tavanomaisista juhlatiloista
- Tilat ovat monipuoliset ja muunneltavat, minkä ansiosta ne soveltuvat erilaisiin tilaisuuksiin, kuten yritystapahtumiin, seminaareihin ja häihin
- Naissaaren ympäristö on Keski-Suomen mittakaavassa upea
Kapasiteetti: Wanha Voimala voi majoittaa istumaillallisia jopa 100 henkilölle
9. Historiallinen Wanha voimala, Vaajakoski



10. Idyllinen Survon Kartano, Jyvaskyla
Miksi häät Survon kartanolla ovat erityiset?
- Kartano sijaitsee kauniilla paikalla Jyväskylän lähellä, tarjoten maalaiskartanon miljöötä keskellä kaupunkia.
- Lähistöllä oleva luonto on kaunis ja siellä on paljon mahdollisuuksia kuville
- Tilat ovat monipuolisesti muunneltavissa, ja niissä on mahdollisuus järjestää niin perinteisiä buffetteja kuin juhlavampiakin illallisia.
- Kartanossa on anniskeluoikeudet, mikä lisää tilaisuuksien järjestämisen helppoutta.
Kapasiteetti: Survon kartano pystyy palvelemaan erikokoisia seurueita, pääsalin kapasiteetin ollessa 120 henkeä ja kokonaiskapasiteetin noustessa 200 henkeen, kun kaikki tilat otetaan käyttöön.







11. Tuomiston tila, Muurame
Miksi häät Tuomiston tilalla ovat erityiset?
- Tilan rustiikkinen tunnelma ja kaunis pihapiiri luovat täydellisen ympäristön erityisesti häille ja perhejuhlille
- Ympäristö on erityisen kaunis ulkona tapahtuvalle ohjelmalle sekä hääpotreteille
- Vihkimisen voi helposti järjestää pihapiirissä
- Vuokrauksen yhteydessä asiakkailla on vapaus järjestää tapahtumat oman maun mukaan, sillä tila mahdollistaa omien ruokien ja juomien tuomisen. Olen mm. syönyt Tuomiston tilalla meksikolaista ruokaa häissä!
Kapasiteetti: Tilat voivat palvella monenlaisia ryhmiä, ja suurimmillaan tila pystyy isännöimään tapahtumia, joihin osallistuu yli 150 henkilöä












Miksi häät Turkkilan tilalla ovat erityiset?
- Turkkilan Tila tarjoaa kokonaisvaltaisen palvelupaketin, johon sisältyy catering, astiat ja henkilökunta
- Tallin ylinen juhlatila on itsessään näyttävä ja luo pohjan upealle tunnelmalle. Tilan koristelu voidaan räätälöidä parin toiveiden mukaan
- Tilan suuri ja kaunis pihapiiri tarjoaa mahdollisuuden juhlia myös ulkona, mikäli sää sen sallii
Kapasiteetti: Arvioin, että tallin ylisille mahtuu n. 70 henkeä.
UPDATE 2022: Turkkilan tilaa pyörittävä pariskunta on eläkkeellä, joten paikka ei ole ainakaan toistaiseksi käytössä.
12. Turkkilan tila, Muurame






Merkityksellisten hetkien valokuvaaja
Moi, mun nimi on Jaakko, olen valokuvaaja. Vaikka matkustan valokuvauksen perässä ympäri Pohjoismaita, kuvaan mielelläni myös Jyväskylässä, jos kalenterissani on tilaa.
Valokuvaajana mulle on kaikkein tärkeintä, että hääpari kokee kahdenkeskisen kokemuksen hääpäivästään merkityksellisenä—sillä aidot, luonnolliset tunteet välittyvät aina parhaiten valokuvissa.
Lue lisää minusta
Unelmoitko naimisiinmenosta keski-Suomessa?
Onko sinulla kysymyksiä, ideoita tai ajatuksia? Haluatko kysyä minua kuvaajaksenne? Teen rajatun määrän hääkuvauksia Jyväskylässä vuosittain. Lähetä viesti ja jutellaan. En malta odottaa, että kuulen sinusta!
Lähetä
Täyttämällä tämän yhteydenottolomakkeen vahvistat, että olet lukenut ja hyväksyt tietosuojakäytäntöni.
Mitä olisin itse halunnut tietää
Muita vinkkejä pieniin häihin
Miten suunnitella pienet ja intiimit häät?
Kauneimmat kuvauspaikat keski-suomessa
Ideat uniikkiin hääpäivään
or
Lähetä viesti
Liity
Liity listalle ja Saat tulevat elopement-kohteet mailiisi
Liity postituslistalleni ja saat ensimmäisenä tiedon tulevista elopement-kohteistani. Voit myös seurata minua Instagramissa saadaksesi päivityksiä tai, jos sinulla on kysyttävää, napsauta yllä olevaa "lähetä viesti" ottaaksesi yhteyttä!
LIITY
sähköpostiosoitteesi
etunimesi
ota yhteyttä
submit
Palaan sinulle viimeistään 48h kuluessa. Jos et saa vastausta, lähetä viesti Instagramissa.
Jutellaan pian,
Jaakko
Kiitos viestistäsi!
Katso paikat täältä
Julkaisin juuri 60+ Jyväskylän parasta kuvauspaikkaa hääpotreteille! Olet sitten menossa naimisiin tai ammattivalokuvaaja, nämä ovat sinulle!
